//
you're reading...

Yhteiskunta ja politiikka

Telakkatukea Kemijärveläisittäin

Yhteiskunnan tuki liiketoiminnassa

Viime viikkoina on Suomessa keskusteltu runsaasti hallituksen ratkaisusta ollatukematta Turun telakan ponnisteluja saada varmistettua rahoitus suuren risteilylaivan rakennusurakan saamiseksi. Mielipiteitä asian tiimoilta on monenlaisia ja osin tunteet ovat käyneet kuumanakin. Kävin hallituksen päätöksen tultua julkisuuteen mielenkiintoista keskustelua Twitterissä asian tiimoilta, sekin osoitti mielipiteiden vahvan jakaantumisen asiassa.
Oma mielipiteeni on, että julkisella rahalla ei voi  tukea yritystoimintaa joka ei itsessään ole kannattavaa. Kannattavan tai tulevaisuudessa kannattavankin yritystoiminnan tukeminen pitäisi tehdä sillä tavalla vastikkeelliseksi, että tukimuodot eivät houkuta sellaista liiketoimintaa, joka perustuu kokonaan tukien saamiseen. Ehkäpä paras tukimuoto olisi jonkinlainen takaus, jonka avulla yritys voi varmistaa alkutaipaleellaan riittävän rahoituksen, rahoituksen kuitenkin tulessa niilta tahoilta jotka riskirahoituksen parissa normaalisti toimivat. Toinen kannatettava tukimuoto on verotuksen muuttaminen siten, että se kannustaa sijoittamista kasvuyrityksiin ja yrityksen voittojen sijoittamiseen yrityksen kasvuun, osinkojen sijasta.
Valtion tai kuntien tuki yrityksille saa valitettavan usein sellaisia muotoja joiden ansiosta kilpailu vääristyy tai harjoitetaan liiketoimintaa jolla ei aidosti toimivilla markkinoilla olisi elinmahdollisuuksia. Yhteiskuntamme elinkelpoisuuden säilyttämiseksi verorahojen käyttäminen tällaiseen toimintaan on loputtava.

 

Telakkatuki Kemijärveläisittäin

Aivan viime vuoden lopulla, 28.12.2012 Kemijärven kaupunginvaltuusto päätti ostaa kaupungin keskustassa sijaitsevan tontin jolla sijaitsevassa kiinteistössä harjoitetaan hotellitoimintaa. Hotellia operoivan yrityksen lisäksi tontilla harjoittaa liiketoimintaa paikallinen osuuskauppa. Tontin omistaa Hansamix Oy joka operoi tontilla sijaitsevaa hotellia. Kauppahinnaksi on sovittu n. 168 tEUR. Kauppa toteutetaan ns lunastussopimuksena ja hotellia operoiva yritys maksaa kaunpungille sopimuksen mukaista vuokraa. Linkki kokousasiakirjaan http://paatokset.kemijarvi.fi/kokous/20121122-3.HTM pöytäkirjassa myös asiaan liittyvät sopimukset.

 

Hansamix Oy:n taloudellinen tilanne

Hansamix Oy on osakeyhtiö joka vastaa hotellitoiminnan harjoittamisesta Hotelli Kemijärven nimellä. Kaupparekisteriin toimitettujen tilinpäätöstietojen perusteella, yhtiön liikevaihto on viimeisten viiden tilikauden aikana ollut yhteensä noin 2,9 miljoonaa euroa. Samaan aikaan yhteenlaskettu liiketulos on ollut, -165 tEUR ja vain yksi tilikausi vuosien 2007 ja 2011 välillä on tuottanut voitollisen liiketuloksen. Koska minulla ei ole tarkkoja tilinpäätöstietoja, en voi tietää onko tappioiden syynä varsinainen liiketoiminta, vai onko esim. vieraan pääoman korkokustannus painanut liiketuloksen tappiolliseksi.
Edellisen perusteella voinee kuitenkin sanoa, että liiketoiminta ei ole ollut kovin menestyksekästä. Hansamixin ja kaupungin välisen sopimuksen perusteella kaupunki kuittaa kauppahinnasta yhtiön maksamatta olevat sähkö- ja kaukolämpömaksut. Yleisen käsityksen mukaan yhtiöllä on ollut vaikeuksia saada hankittua ravintoloihinsa raakai-aineita ruuan valmistusta varten.. Pikkujouluaikaan jotkut juhlijat olivat joutuneet perumaan illallisensa koska hotellin ravintolassa ei ole ollut raaka-aineita joista valmistaa seurueen ruuat.
Lienee perusteltua sanoa, että Hansamix Oy ja STX Turun telakka muistuttavat toisiaan taloudellisen asemansa puolesta.

 

Kaupunginvaltuuston päätös

Kaupunginjohtaja perusteli esityksessään ratkaisua sillä että tontin osto keskustasta on riskitöntä, ratkaisu tukee paikallista työllisyyttä ja hotellin tarpeellisuudella kaupungin matkailun kannalta. Tontin omistaminen kaupungin keskusta-alueella lienee sinänsä riskitöntä, mutta todellisia markkinoita ja siten oikeaa markkina-arvoa keskustan kiinteistöillä ei ole. Siinä valossa on aika vaikea arvioida miten kiinteistön arvo tulevaisuudessa kehittyy.Päätöksen perustelu paikallisen työllisyyden tukemisella ei kanna. Ei tarvitse olla selvännäkijä voidakseen todeta että, Hansamixin saama pääomaruiske ei yhtiötä pelasta vaan ainoastaa lykkää konkurssin pidemmälle. Kiinteistökaupasta saaduilla rahoilla liiketoiminta jatkuu jonkin aikaa, mutta mikäli liiketoiminta ei muutu kannattavaksi, kassa on kohta uudelleen tyhjänä.

Hotellin tarpeellisuus matkailun kannalta on sekin kyseenalainen peruste. Kaupungin keskustan alueella toimivien majoituspalveluita tuottavien yritysten liiketoiminta on kannattamatonta, tai kannattaa heikosti. Voitaneen sanoa, että matkailijamäärin nähden, kaupungissa on ylikapasiteetta vuodepaikoista. Rahoittamalla hotellia, kaupunki siis pyrkii ylläpitämään majoituspaikkojen ylitarjontaa, joka on tuhoisaa kaikkien alan yritysten liiketoiminnalle. Kaupungin ei tulisi puuttua markkinoiden toimintaan vaan antaa kannattamattoman liiketoiminnan poistua markkinoilta.

Onnekseni sain kuitenkin lukea pöytäkirjasta että, paikallinen yrittäjä ja valtuuston jäsen Aulikki Imporanta on jättänyt kirjallisen eriävän mielipiteensä pöytäkirjaan:

”Kaupunginvaltuuston päätös § 98 on mielestäni laiton perustuen tasa-arvoon yritysten kesken, myös kunnan taloudellisen tilanteen huomioon ottaen päätös loukkaa kuntalaisten oikeuksia. Hansamix Oy:llä ei ole liiketoimintasuunnitelmaa tulevaisuuden varalle.”

En osaa sanoa laittomuudesta mitään, mutta täysin käsittämätön ratkaisu kuitenkin on. Imporannan eriävästä mielipiteestä voinee kuitenkin päätellä että, Hansamix ei ole esittänyt toimintansa jatkamisesta liiketoimintasuunnitelmaa tai liiketoiminnan tervehdyttämissuunnitelmaa. On huolestuttavaa että valtuusto on hyväksynyt esityksen ilman mitään suunnitelmia yrityksen toiminnan jatkosta.

Kaupungissa kuvattava tv-sarja Taivaan Tulet on ollut merkittävä liikevaihdon lähde Hansamixille, koska YLEn henkilöstö on yöpynyt hotellissa kuvausten aikana. Vuoden vaihteen jälkeen julkisuuten tuli tieto jonka mukaan YLE lopettaa Taivaan Tulet sarjan. Tämä ei ainakaan paranna hotellin kannattavuuta.

Ihmettelen kuitenkin että valtuusto käsitteli kiinteistökauppaa perjantaina 28.12 ja sarjan päättyminen uutisoitiin heti seuraavan viikon alussa, vaikka iltapäivälehdessä olleen haastattelun perusteella tieto sarjan lakkauttamisesta oli ollut ohjaaja Kari Väänäsellä jo ennen joulua. Mahtoiko valtuustolla olla tieto asiasta ennen päätöksen tekoa?

Saamani tiedon perusteella kaupungissa matkailuelinkeinon parissa liiketoimintaa harjoittava henkilö on valittanut kaupunginvaltuuston päätöksestä ja päätös ei ole lainvoimainen. Kaupan saattaminen loppuun viivästyy ainakin siihen saakka kunnes valitusasiaan on tullut päätös. Viimestä näytöstä ei siis vielä ole nähty.

Discussion

4 Responses to “Telakkatukea Kemijärveläisittäin”

  1. Hankalia asioita nämä. Telakkateollisuuteen en puutu. Tosin samoilla linjoilla ollaan.
    Tästä Hotellista sitten. Tänä tekohengitys tosiaan antaa lisää elinaikaa, mutta mitä se pelastaa, on asia erikseen. Mielestäni ei kuitenkaan aivan noin yksiselitteistä. Yöpymisiä kun laskee, tulos on karu. Kaupungin nykyinen tila on surkea. Silti pitäisi yrittää katsoa tulevaisuuteen. Niin, pelkkä katsominen ei riitä. Vaaditaan myös tekemistä. Asiat etenevät matkailupuolella yskähdellen eteenpäin. Tilannehan on se, että pitäisi aloittaa alusta. Eli ”vuosi 0”. Teoriassahan se ei ole vaikeaa, kun alueen matkailupalvelut ovat varsin rajalliset. Tosin palveluiden tarjoajat ovat toista mieltä. Kuitenkin, taustalla tapahtuu. Tahot joilla on vielä intoa, yrittävät kehittää toimintaa. Niin ja ne majoituspalvelut. Ne ovat arkisin ylimitoitetut, mutta taas tarpeen vaatiessa alimitoitetut. Ei tarvita edes ”iskelmätulien” kaltaista tapahtumaa ne täyttämään. Snowcrossi täyttää jo majapaikat niin, että väki joutuu yöupymään naapuri paikkakunnille.

    Posted by Anonymous | 17.4.2013, 07:58
  2. Kiitos kommentista.

    Yrittäjyyden pitää olla intohimoista. Yritys joka ei tuota voittoa, eikä kykene uudistamaan toimintaansa siten että viivan alle syntyisi tulosta, on tuhoon tuomittu. Yrittäjä ei voi selitellä eikä mennä kenenkään selän taakse piiloon.

    Matkailuelinkeinon tilanne on todellakin surkea. Suurimmat ongelmat ovat siinä että yhteistyötä yrittäjien välillä ei ole ja osaamista markkinoinnista ei juurikaan löydy. Markkinoinnin osalta poikkeuksena ehkä Iskelmäfestivaalien järjestelyporukka.

    Yukigassen on loistava yleisötapahtuma, ainoa mikä jäi puuttumaan oli yleisö. Paikan päällä käydessäni en ainakaan havainnut että tapahtuma-alueen yritykset olisivat satsanneet millään tavalla myydäkseen palveluitaan sille yleisölle joka paikalle oli vaivaantunut.

    Jos ei ole osaamista eikä intohimoa, lopputulos on juuri se mitä täällä tapahtuu. Eli ei yhtään mitään.

    Posted by Petri Päätalo | 17.4.2013, 09:25
  3. Kyllä kyllä.
    Yrittämisessä pitäisi kokoajan tähdätä kehittymiseen ja kehittämiseen. Eikä se tosiaan tarkoita suoranaisesti liikavaihdon tai voiton lisäämistä, vaan yrityksen ja palvelun kehittämistä. Kuitenkin maailma ja asiakkaat muuttuvat. Kemijärveläisillä yrittäjillä (ei onneksi kaikilla) on se käsitys, että vika on asiakkaassa.
    Tuota Yukigassenia pohdin itsekkin. Otollisempi ajakohta olisi ollut pääsiäinen. Turisteja oli runsaasti liikkeellä, jos ei muuta niin yleisöksi. Muuta syytä en keksinyt, kuin jokaista Kemijärven tapahtumaa rasittavan asian. Talkoot. Heno asia sinänsä, mutta jos kaikki tapahtumat tukeutuu talkoisiin, lopputulos on mitä on. Ei talkoolaisella ole mitään vastuuta tapahtumasta, eikä erityistä intoa kehittää sitä. Ja pääsiäisenä talkoolainen haluaa lomailla. Siksipä pääsiäisenä ei ollut mitään tapahtumaa.
    Onneksi taustalla on kehitystä. Monella eri taholla. Jopa tuossa yhteistyössä. Mutta kuten kaverini totesi: toivotaan parasta, odotetaan normaalia.

    Posted by UK | 17.4.2013, 21:41
  4. Eipä olisi haitaksi jos pystyisimme UK jotenkin kaupallistamaan asioiden kunnolla tekemisen kulttuurin. En tiedä miten kaupunki tukee vai tukeeko ollenkaan näitä tapahtumia, mutta yksi keino tilanteen parantamiseksi voisi olla se että tukirahaa ei annettaisi ilman kunnolista markkinointisuunnitelmaa ja näyttöä siitä että yritykset tekevät aitoa yhteistyötä tapahtuman kaupallisen menestyksen eteen.

    Posted by Petri Päätalo | 17.4.2013, 22:05

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

UA-58691908-1
%d bloggaajaa tykkää tästä: