Kesko – Viikon itkupilli

22 helmi

Viime päivinä olemme saaneet seurata Keskon ja S-Ryhmän kommentointia tulossa olevaan kilpailulain uudistukseen liittyen. Muutos koskettaa Keskoa ja S-Ryhmää, koska näillä kahdella keskusliikkeellä on yhteensä yli 80 % markkina osuus markkinoista. Muutoksen tultua voimaan Keskoa ja S-Ryhmää koskevat säännöt, joiden mukaan niiden katsotaan olevan määräävässä markkina asemassa.

Niin kauan kuin muistan talousuutisia seuranneeni, on puhuttu kilpailun puutteen vaikutuksesta ruuan hintaan Suomessa ja Suomalaisen maanviljelijän sadostaan saamaan korvaukseen. On viimeinkin aika sille että asiaan puututaan. Jokseenkin kuvaavaa koko asiassa on, mitä kahden kaupparyhmän edustajat ovat asiasta julkisuudessa sanoneet ja mitä kommentit itse asiassa tarkoittavatkaan.

Liiketoiminnassa tarvitaan nöyryyttä ja asiakkaan kunnioitusta

Siirryttyäni noin kymmenen vuotta sitten ensimmäisen kerran operatiivisesta vastuusta myyntityöhön, esimieheni totesi että myynityössä pitää olla samaan aikaan sekä nöyrä, että röyhkeä, asiakasta pitää kunnioittaa mutta ei madella asiakkaan edessä. Omasta liiketoiminnasta tulee olla ylpeä ja näyttää se asiakkaalle.
Molemmilla isoilla kaupparyhmillä on unohtunut täydellisesti nöyryys asiakasta kohtaan ja asiakkaan kunnioitus. Tähän lienee johtanut se että, Kesko ja S-Ryhmä ovat saaneet jo liian kauan huseerata omilla ehdoillaan ja käytännössä jakaa päivittäiskaupan markkinat keskenään. Tämä on johtanut kalliisiin hintoihin, maatalouden heikkoon kannattavuuteen ja surkeaan palveluun molempien ketjujen liikkeissä. Vai voiko joku oikeasti sanoa persoonattomasta automarketista, että se edustaa alan huippua palvelutason suhteen?

Matti Halmesmäki – viikon itkupilli

Keskon pääjohtaja Halmesmäki on mesonnut pitkin valtamedioita siitä, kuinka uusi kilpailulaki nostaa ruuan hintaa 10 %, lain valmistelut on tehty virheellisesti ja mikä tärkeintä, Keskon  lobbaajien näkemykset on jätetty huomioimatta. Mukavaa että kilpaluvirastolle on kaikessa hiljaisuudessa kasvanut suuret karvaiset pallit, kuvaannollisesti sanottuna.
Vaikkakin myös S-Ryhmän edustajat ovat kommentoineet asiaa samamoilla kaneeteilla kuin Halmesmäki, ansaitsee Matti palkinnon ilman isompaa miettimistä.
Viikon itkupilli!

Mitä onkaan sanottu?

Keskon ja S-Ryhmän kommentointi uutta lakia vastaan on siis perustunut siihen argumentaatioon että, ryhmillä ei ole määräävää markkina-asemaa, eikä niitä tulisi sen mukaisesti kohdella. Määräävän markkina-aseman yksi määritelmä on:

Määräävä markkina-asema tarkoittaa, että yritys tai yritysryhmä voi kilpailijoiden toimista välittämättä jotakuinkin itsenäisesti päättää hinnoistaan ja toimitusehdoistaan. Se voi vallita koko maassa tai tietyllä alueella. Määräävässä asemassa olevan ei tarvitse kiinnittää paljoakaan huomiota kilpailijoiden, tavarantoimittajien tai asiakkaiden reaktioihin. Nämä ovat usein riippuvaisia määräävässä asemassa olevasta yrityksestä. Esimerkiksi asiakkaiden on pakko ostaa tällaisen yrityksen tuotteita, joille ei ole korvaavia vaihtoehtoja.[1

Kuullostaako tutulta?

Molempien ryhmien reaktio asiaan on ollut, uhmakas toteamus siitä että uusi laki nostaa ruuan hintaa 10 %. Ei siis ruuan hintaa heidän osaltaan, vaan ruuan hintaa yleisesti. Argumentti jo itsessään kertoo että ryhmät suhtautuvat omiin hintoihinsa siten, kuin kyseessä olisi markkina jossa ei ole muita toimijoita tai muiden toimijoiden hinnoittelulla ei olisi merkitystä.

Olisi uskottavampaa jos ryhmien kommentoisi olisi rajoittunut heidän omiin hintoihinsa todeten esim: ”Kesko saattaa joutua korottamaan hintojaan lainmuutoksen johdosta”. Tämän olisi voinut vielä käsittää normaalina reaktiona. Nyt tilanne on se että kansalaisille on viestitetty ”Kun kerran meitä kiusataan, me nostetaan hintoja 10 % ja koska teillä ei ole muita paikkoja mistä ostaa ruokaa, joudutte maksamaan koko paskan omasta selkänahastanne”.

Mitä sitten?

Sittemmin kun luovuin bisnesurasta ja muutin etelästä tänne itä-lapin perukoille, olen opetellut tekemään ruoka ostokset Lidlissä. Suoraan sanottuna, näiden herrojen kommentit ovat sen verran asiakasta halveksivia, että valintani on jatkossakin Lidl. Jos voin välttää ostoksia näistä kahdesta ketjusta, niin sen myös teen.
Asiakasta kannattaisi kunnioittaa!
Siksi valintani on :

No comments yet

Leave a Reply

UA-58691908-1
%d bloggaajaa tykkää tästä: